FinnEPS Oy Kokemäen vuoden yrittäjä 2018

Yritysavain 4-2018

teksti: Juhani Seppälä

Kokemäen kaupunki on valinnut vuodesta 1977 lähtien Kokemäellä toimivan vuoden yrityksen tai vuoden yrittäjän. Tämän vuoden valinta oli jo peräti 42. kerta. Viime vuosina Kokemäen kaupunginhallitus on tehnyt tämän valinnan yhdessä yrittäjäyhdistyksen kanssa. Näin myös tänä vuonna.

Palkinnon tarkoituksena on kannustaa ja myös kiittää yrityksen tekemästä ansiokkaasta työstä luomalla uusia työ- paikkoja, ja/ tai tarjoamalla palveluja, joita ei paikkakunnalla muuten olisi ja siten edistäen sitä kautta Kokemäen elinvoimaa ja asukasviihtyvyyttä.

Kokemäen vuoden yrittäjä vuonna 2018 on FinnEPS Oy. Asia julkistettiin Kokemäen Yrittäjien syyskokouksessa 30.11. ja varsinainen palkitseminen tapahtui Kokemäen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 06.12.2018.

Vuoden Yrittäjä 2018 palkinnon luovutti Kokemäen Yrittäjien puheenjohtaja Tomi Suovanen. Palkinnon vastaanottivat FinnEPS Oy:n perustajapariskunta Lasse ja Päivi Ranta, sekä heidän lapset ja yrityksen osaomistajat Piia Pöyhönen ja Petri Ranta.